Tekniikka-alan konsulttiyritys ÅF on nimennyt Suomessa ja Baltian maissa sijaitsevan globaalisti toimivan energialiiketoimintayksikön (Energy International) johtajaksi 1.5.2012 alkaen Jari Leskisen. Hän raportoi ÅF:n International North-divisioonan johtaja Eero Auranteelle.
Leskisestä tulee samalla ÅF:n maayhtiön ÅF-Consult Oy:n toimitusjohtaja. ÅF:llä työskentelee Suomessa 200 energia-alan konsulttia, joiden hankkeet sijaitsevat yli 20 maassa.
Leskisellä on vahva tausta energia-alasta ja konsultointiliiketoiminnasta. Viimeiset kahdeksan vuotta hän on johtanut eri liiketoimintoja ÅF-Consult Oy:ssä ja sen edeltäjässä Enprima Oy:ssä, viimeksi kansainvälistä lämpövoimaliiketoimintayksikköä. Leskinen on aiemmin työskennellyt mm. energiayhtiö Fortumin palveluksessa erilaisissa kansainvälisissä tehtävissä.
Uuden tehtävän Leskinen ottaa vastaan luottavaisena.
- ÅF on tänään vahvempi kuin koskaan. Meillä on alan huippuosaajat töissä ja asiakastyytyväisyys on hyvällä tasolla. Tällaisen haasteeseen tarttuu innolla.
Leskisen mukaan
- Energia-ala on erittäin mielenkiintoisessa myllerryksessä. Kestävän kehityksen periaatteiden jatkuva korostuminen, ilmastonmuutos ja luonnonvarojen niukkuus sekä toisaalta kasvava energiantarve luovat kaltaisellemme tekniselle konsultille erinomaisia tilaisuuksia. Jatkuvasti laajeneva ja kehittyvä palvelukokonaisuutemme ja uusimpien teknologioiden hallinta takaavat meille yhä vahvistuvan aseman nykyisessä toimintaympäristössämme.
- Vaikka eurokriisi on jähmettänyt Euroopan talouskasvua, tarjoavat kehittyvät taloudet kuten Aasia ja Etelä Amerikka edelleen erinomaisia kasvumahdollisuuksia kaltaisellemme kansainväliselle yritykselle.